Varhaiskasvatuksen pilotin toteuttivat kolme sosiaalialan osaamiskeskusta yhdessä, Pikassos, Poske ja SOCCA. Pikassoksen osuus hankkeesta kohdentui Kanta-Hämeen maakuntaan. Pilottiprosessissa rakennettiin maakunnallista yhteistyötä varhaiskasvatuksen eri kouluttajatahojen ja –tasojen sekä varhaiskasvatuksen kentän välille. Hankkeessa nostettiin nykyisten käytänteiden tarkastelun avulla esiin työssäoppimisen kehittämishaasteet sekä toteutettiin viiden oppilaitoksen ja Pikassoksen yhteistyöllä maakunnallinen työssäoppimisen ohjauskoulutus.
Hanke toteutettiin ajalla: 1.8.2007 - 31.5.2008
Hankkeen julkaisut:
Loppuraportti
VAKA-verkko oli Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen yhdentoista kunnan sekä laajan muun toimijaverkoston yhteishanke. Hanketta hallinnoi Hämeenlinnan kaupunki ja rahoittavat Etelä-Suomen lääninhallitus (75 %) sekä hankekunnat (25 %). Hankkeen lähtökohtana olivat varhaisen tuen työtapojen kehittämisen ja kasvatuskumppanuuden syventämisen haasteet varhaiskasvatuksen toimijaverkostossa. Hankkeessa tavoiteltiin mm. varhaiskasvatushenkilöstön osaamisen kehittymistä ja vahvistumista varhaista tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksessa sekä kasvatuskumppanuudessa. Hankkeessa verkostoiduttiin monitasoisesti sekä paikallisesti, seudullisesti että alueellisesti varhaiskasvatuksen palvelujärjestelmän kehittymiseksi. Hankkeen tavoitteena oli myös luoda alueelle osaamisverkostojen rakentumisen kautta pysyvä varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö. Pysyvää kehittämisyksikkörakennetta ei hankkeen aikana saavutettu, mutta osa VAKA-verkon verkostorakenteista jää elämään hankeajan jälkeenkin.
Pikassoksen varhaiskasvatuksen suunnittelija oli tiiviisti työpanoksellaan mukana hankkeen toteutuksessa.
Hanke toteutettiin ajalla: 1.6.2006 - 31.10.2008
Hankkeen julkaisut:
Loppuraportti
Perhepäivähoidon kehittämishanke PIRTSAKKAan osallistui yhteensä 28 kuntaa Pirkanmaan ja Satakunnan maakunnista. Hanketta hallinnoi Nokian kaupunki ja sen rahoittivat Länsi-Suomen lääninhallitus (75 %) sekä hankekunnat (25 %).
Hankkeessa tavoiteltiin
1. perhepäivähoidon roolin vahvistumista ja selkeytymistä yhtenä keskeisenä päivähoitopalvelumuotona hankekunnissa,
2. perhepäivähoitopalveluiden yhdenmukaisuuden ja laadun kehittymistä alueellisesti sekä
3. perhepäivähoidon ohjauksen käytäntöjen ja sisältöjen kehittymistä.
PIRTSAKKA -hankkeen kehittämistyön kantavana ajatuksena oli perhepäivähoidon toimijoiden laajamittainen osallistaminen yhteiseen vuorovaikutteiseen keskusteluun - dialogiin. Kehittävää dialogia toteutettiin sekä kuntatasolla kaikkiin hankekuntiin räätälöidyissä dialogisissa suunnitteluprosesseissa että hankekuntien perhepäivähoidon esimiehille organisoidussa seudullisessa/ alueellisessa pienryhmätoiminnassa.
Pikassoksen varhaiskasvatuksen suunnittelija oli työpanoksellaan tiiviisti mukana PIRTSAKKA-hankkeen toteutuksessa.
Hanke toteutettiin ajalla: 1.5.2006 - 31.10.2007
Hankkeen julkaisut:
Väliraportti
Loppuraportti
PUKKI -kehittämishanke toteutettiin Rauman seutukunnan kahdeksan kunnan alueella. Hanketta hallinnoi Rauman kaupunki ja sen rahoittivat Länsi-Suomen lääninhallitus (75 %) sekä hankekunnat (25 %). Hankkeessa tuettiin seudun kunnissa puheen- ja kielenkehityksen alueella varhaista/ erityistä tukea tarvitsevia alle kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisia.
Pikassoksen varhaiskasvatuksen suunnittelija oli mukana mm. PUKKI-hankkeen ohjausryhmässä.
Hanke toteutettiin ajalla: 1.5.2006 - 31.10.2007
Hankkeen julkaisut:
Loppuraportti